Rakastan lämpöä, enkä siedä palelua ja tiedostan hyvin, että avantouinti ei ihan mahdu näiden ehtojen sisään. Kylmässä vedessä on kuitenkin se taika, että se tuntuu kylmältä vain sinne mennessä, ylös noustessa on jo hupaisan lämmin, vaikka ulkona paukkuisikin pakkanen. Ja siitä puheen ollen, paukkuisipa! Eihän tällainen alkuvuosi ole mistään kotoisin. Loskaa loskan perään, laulavana lintuna olisin itsekin ihan sekaisin.
Alkuperäiseen aiheeseen palatakseni, siihen lämpöön nimittäin, ilahduin kovasti, kun löysin käytettynä katseen kestävät vaaleat villahousut. Sellaiset leveät, ei kalsarihyllylle viikattavat. Jokainen palelija tarvitsee täysivillaiset housut ja nyt minulla on mustat talveen ja vaaleat kevättä ja kesää varten. Ihanaa! Näen mielessäni kovin selvästi, kuinka koikkelehdin mökillä villahousut jalassa keväisen uintiretken jälkeen kädessäni lämmittävä kuppi kahvia, joka maitolorauksen saatuaan on samaa sävyä housujen kanssa.
Ilahduttavien kierrätyslytöjen kategoriaan kuuluu myös uusi työpöytä. Jos joissakin asioissa olenkin kärsimätön, kodin hankintoihin tämä piirre ei kuitenkaan päde. Olen valmis sietämään, säästämään ja etsimään sitä oikeaa vaikka vuosia. Työpöydän tapauksessa näin kävikin. Viimeiseen Seinäjoen kotiimme edellistä opinnäytetyöprosessia varten käytettynä ostettu viaton (ja persoonaton) valkoinen työpöytä muutti mukanamme Kokkolaan ja täälläkin se asui kanssamme kahdessa kodissa. Vuosia kahlasin läpi Toria ja kirpputoreja ja loppuvuodesta meinasin jo lähteä Turkuun pöydänhakureissulle, mutta sitten! Sitten se oikea sattui kohdalle. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, tuosta noin vain, kuin tarkoitettuna.
Hyväkuntoinen, Boknäsin keskiruskea työpöytä vihreällä tekstiilinahalla ja sellaiseen hintaan, että vähän hävetti tarjota niin vähän. Sattuipa vielä onnellisesti siten, että vanhempani olivat kaupungissa isolla autolla juuri tuona päivänä ja sain pöydän kotiin samana päivänä. Kannatti malttaa, kannatti jaksaa odottaa. Väliaikainen pöytä on viimein vaihdettu toivottavasti ikuiseen.
Tällä viikolla olen ilahtunut myös tulevasta opintovapaasta. Opiskelen kolmatta vuotta töiden ohessa yamk-tutkintoa ja nyt edessä on ensimmäistä kertaa päivää tai paria pidempi pätkä ihan vain opintoja varten ja se tuntuu sekä välttämättömyydeltä että suuren suurelta etuoikeudelta. Jouluinen opinnäytetyösuunnitelman teko osoitti vähän kivuliaastikin sen, että mahdollinen ei tarkoita tarkoituksenmukaista. Asiat voi tehdä vähän kevyemminkin, ja kevyempää minä kaipaan. Sellaista ihmisen mittaista, rajojen sisässä pysyvää. Inhimillistä.
Kaikista ilahduttavista asioista listan kärkeen nousee kuitenkin nastalenkkarit. Tekee mieli huutaa, että mitä!! Näinkö helppoa kulkeminen voi olla. Ilahduttavien asioiden listan lisäksi lisään nastalenkkarit myös sille listalle, jossa on asioita, jotka voi ymmärtää vasta täytettyään kolmekymmentä.
